Keskiviikko 24.6.2009

Matka alkoi tällä kertaa Ispoisista Iskan Passatilla, johon pakattiin kaikki mahdollinen mitä voisi matkalla tarvita, jopa sadevaatteita. Onneksi autossa oli myös suksiboksi, jonne saatiin kaikki kevyempi tavara.
Silja Eurooppa lähti klo 20.15 Turusta kohti Tukholmaa. Kävimme syömässä iltapalan ja yhdet irish Coffeet ja sitten nukkumaan. Edessä oli pitkä ajomatka.

Torstai 25.6.2009

Aamulla sitten klo 05.15 erikoisaamiaiselle ja laivalta ulos 6 jälkeen. Jostain syystä satamassa oli jo ruuhkaa ulosajossa, mutta matkaan päästiin kunnialla.
Iskan tuntien, niin ylimääräisiä pysähdyksiä ei harrasteta, tällä kertaa Ruotsissa kerran, Grännassa. Toisen kerran vielä ennen Malmötä vessakäynti. Tanskaan menimme Malmöstä pitkää siltaa pitkin. Sillan ylitys maksoi 395 SEK, eli juuri sen verran kun meillä oli ruotsalaista valuuttaa jäljellä.
Sitten vaan suoraa soittoa Tanskan läpi Rödbyhyn josta sitten 15.00 laivalla yli Saksaan. Lipun hinta 480,00 DKK. Laivalla söimme voileivät ja Puttgardenissa oltiin jo 15.30. Tanskan puolella alkanut vesisade vain yltyi, lämpötila + 15 astetta - kesälomailma parhaimmillaan. Satamassa oli uusi "bunkrauspiste", josta saatiin juomavarasto kuntoon kohtuuhinnalla.
Lübeckissä sitten majoituimme tuttuun Waisser Hirsch hotelliin, sama jossa asuimme viimeksi noin 15 vuotta sitten saksalaisen autosuunnistuksen merkeissä. Kävimme vielä syömässä läheisessä kreikkalaisessa ravintolassa tukevan illallisen Uozon kera ja taas ajoissa nukkumaan.

Perjantai 26.6.2009

Aamulla sitten klo 8 kevyelle tyypilliselle saksalaiselle aamiaiselle ( jokaiselle 1 muna, 1 sämpylä, 1 tummaleivänsiivu ja leikkeleitä 1 siivu kutakin). Saimme ennakkoon vihiä, että Hampurin ja Bremenin välinen moottoritie A1 oli remontissa ja ruuhkat valtavia. Päätimme ajaa Bremeniin pienempiä paikallisteitä pitkin, varsinkin kun matkalla piti käydä parissa autokaupassa sopivaa autoa etsimässä. Selsingenissä olikin 1 VW Touran Dsl Automaatti vm2006, ajettu 235 000 km ja hinta vain 6900 euroa. Mutta väri kermankeltainen, eikä se muutenkaan sävähdyttänyt, vaikka ilmeisesti oli hyvässä kunnossa ja huollot hoidettu. Olihan vanha taksi.
Matka sujui pikkuteitä ja Bremenin jälkeen pääasiassa moottoriteitä Hollantiin ja Sneekin kaupunkiin, josta vuokraamomme löytyikin helposti. Sadekin loppui jo puoliltapäivin ja iltaa kohden sininen taivaskin näyttäytyi.
Toimistossa paperityöt sujuivat hyvin. Matkustajaluettelo jätettiin ja maksettiin 350 euron takuumaksu, jonka saamme sitten takaisin jos vene OK  palautuksessa. Venekin ( Melody ) löytyi rannasta. Autosta tavarat veneeseen ja sitten tuli vuokraamon kouluttaja, jonka kanssa kävimme veneen laitteet läpi. Veneessä mm. sekä keula- että ohjauspotkuri, joten kääntäminen yksinkertaista ja helppoa. Opastajan kanssa ajettiin vielä pieni testilenkki jonka jälkeen hän toivotti hyvää matkaa.
Kävimme vielä autolla hakemassa ensimmäisen erän ruokatavaroita ja sitten matkaan klo 18.50.
Ensimmäisen illan ajorupeama oli valtaisa - noin 30 min Sneekin keskustaan ja vierassatamaan yöksi. Yöpyminen maksoi 10,10 euroa ( hinta määräytyy veneen pituuden mukaan, vaikka tolppapaikat ). Satamapalveluina maasähkö, WC, maksullinen suihku ja jätehuolto. Rantautumiseen kuului tietysti sampanjat tuoreilla mansikoilla. Kiinnitimme myös laivan mastoon Suomen sinivalkoisen lipun, venelippunahan on Hollannin lippu.
Kaupunkiin tutustuimme iltakävelyn merkeissä. Kävimme myös illallisella paikallisessa rantaravintolassa. Tosi hyvää. Vielä takaisin veneelle, yhdet Irish Coffeet ja sitten Iska jo haukottelikin.
Lokikirjamerkinnät:
18.50 L Centerpoint T 6926,5
19.15 T Sneek vierassatama T 6927.3 Alkujuhlallisuudet Sneekin vierassatamassa. Kuohuviinit, mansikat ym. Illallinen ribsien ja muiden hyvyyksien merkeissä.
Ajoaika 0,8 h. Veneessä ei ole lokia, joten matkaa ei voitu mitata. keskinopeutemme varmaankin 6-8 km/h, veneen huippunopeus GPS:n mukaan 13 km/h. Kanavilla rajoitus 9 km/h ja taajamissa 6 km/h

Lauantai 27.6.2009

Aamupala klo 8.00 Irman keittämää Elovena-kaurapuuroa puolukkahillolla ja Presidentti-kahvia hollantilaisten voileipien kera. Suihku ongelmallinen - maksoi 50 centtiä ja vain toinen käytössä ->jonoa syntyi.
Matkaan päästiin kymmenen maissa pilvisessä ja hieman tuulisessa säässä. Tuulta noin 5 m/s koillisesta. Ajoimme Sneekin kaupungista lähinnä pohjoiseen ja koilliseen kohti Akkrumia. Matkalla ensimmäiset avattavat sillat. Siltamaksu 1,10 euroa ja maksu laitettiin puukenkään. Irma toimi kasöörinä.
Ajoimme myös parin sulun läpi, mutta ne olivat auki ja veden korkeus sama molemmin puolin.
Kahvi- ja jaloittelutauon pidimme Earnewaldin kansallispuiston eteläpäässä. Rantahotellilta kylmät valkkarit.
Päätimme aluksi jäädä yöksi Earnewaldin alueelle, mutta vierassatamat täynnä ja jatkoimme hieman pohjoiseen Wartenin kylään. Sen keskustassa heti avattavan sillan jälkeen löytyi vapaa laituripaikka, johon sai vapaasti parkeerata.
Lokikirjamerkinnät:
09.55 L Sneek T 6927,3
11.25 T Akkrum T 6928,9 Terhernen sulku ja avattava silta Akkrumissa kauppareissu ja välipala veneessä
12.50 L Akkrum
14.10 T Earnewald T 6930,3 Silta 3,5 m alta mahtui. Ajettu moottoritie A12 yli, kaapelilautta ( vaijerit ilmassa, onneksi nähtiin), matkalla paljon lehmiä ja kunnon tuoksut lannoitteesta, matkalla useita avattavia siltoja, maksu aina 1,10 euroa.
15.30 L Earnewald
16.45 T Warten T 6931,5 Rantautuminen kaupungin keskustaan heti sillan jälkeen.
Ajoaika 4,2 h, yhteensä 5,0 h

Sunnuntai 28.6.2009

Aamu valkeni aurinkoisena pilvettömältä Wartenin taivaalta. Aamusuihkun ja -palan jälkeen matkaan klo 09.30. Ajoimme tyynellä todella kauniilla ilmalla pohjoiseen päin kohti Leuwardenin kaupunkia. Tarkoitus oli aluksi mennä kaupungin keskustaan idän puolelta, mutta sillat eivät aukeneet meille. Reittisuunnitelman muutos ja kierrettiin länsipuolelle. Keskustan tunumassa hyvät venepaikat ja sitten tutustumaan kaupunkiin. Vaikka oli sunnuntain, niin keskustassa markkinapäivä sisäkanavan varrella. Välipalana nautimme lämpimät paniini voileivät oluern kera. Markkinoilta teimme muutaman tarpeellisen hankinnan (pesuvati, tiskiharja, kertakäyttöastioita ja iskan saippuakuppi).
Leuwardeninista lähdimme liikkeelle kahden jälkeen ja nyt suuntana etelään päin. Ajoimme Wergean pikkukylän läpi todella kapeaa väylää, jossa kohtaamaan ei olisi mahtunut. Kylän eteläpuolella pysähdyimme iltapäiväkahville köyhien ritarien kera.
Seuraavana kaupunkina Grow, jonne saavuimme viiden maissa ja josta löytyi sopiva laituripaikka yöpymistä varten. laiturimaksu 12 euroa.
Iltakävely kaupungin ympäri, torilla jazz-konsertti, jonka läheltä löytyi illallispaikka.
Onko syynä matkustajien ikä vai mikä, mutta kymmeneltä nukkumaan.
Tässä rannassa toimi sitten myös langaton netti veloituksetta, joten saimme myös muutaman kuvan nettisivuille.
Lokikirjamerkinnät:
09.30 L Warten T 6931,5.
10.15 2 kpl kääntösiltoja, maksuttomia automaattisiltoja
10.35 matalan sillan alitus, masto piti kaataa jotta mahduttiin.
11.40 2 avattavaa siltaa Leuwardeniin, jälkimmäisessä maksu 6 euroa, joka kattoi kaikki kaupungin sillat
13.50 L Leuwarden T 6933,9. Matkalla useita avattavia siltoja
15.25 T Wergea, T 6935,5. kahvitauko
15.50 L Wergea
16.40 T Grow T 6936,3. Yöpyminen vierassatama. hinta 12 euroa.
Ajoaika 4,8 h, yhteensä 9,8 h

Maanantai 29.6.2009 ( Pekan päivä )

Jälleen hieno aurinkoinen aamu. kahdeksalta pääsi suihkuun, jossa maksu 1 euro/6 min. Riitti kahdelle hyvin.
Kippari kirjoitteli juttuja ja valitsi nettikuvat vajaan 400 kuvan joukosta, joten kaikkia ei julkaistu. Samalla miehistö kävi kaupassa ruokaostoksilla.
Matkaan lähdettiin 11 maissa. Lämmintä 27 astetta ja aurinko paistaa. Avattavia siltoja jälleen useita, osa maksullisia. Sharsterbrugin sillan jälkeen päiväpala ja eka kerran uimaan raikkaaseen ruskeaan kanavaveteen.
Matkaa jatkettiin kahden jälkeen kohti Lemmeria, joka sijaitsee sisämeren länsirannalla. Matkalla ensimmäinen vaurio, kipparin tuoli sai liikaa aurinkoa jua jalat katkesivat. Rantautuminen tapahtui Lemmerin keskustaan, ainoaan vapaaseen paikkaan aivan kaupungin keskustaan. Outo paikka 15000 asukasta ja 25000 ravintolapaikkaa rannassa. Nautimme ranna pizzeriassa hyvät pizzat ja illan mittaan seurasimme naakkojen yöpymistä kirkon torniin, niityä oli satoja ja ääni sen mukainen. Satamamasku 12,20 euroa. Vesimaksu 50 centtiä/100 litraa.
Lokikirjamerkinnät:
11.05 L Grow T 6936,3 , matkalla pari siltaa, joiden alta mahtui
12.45 Avattava silta Noorden Oudeweg
13.15 Avattava silta Sharstenburg. Välipala ja uinti
14.05 L Sharstenburg T 6928,5
14.35 Tjeukemeer - kapteenin tuoli petti auringossa
14.55 A6 alitus
16.05 T Lemmer T 6940,5. Yöpymispaikka kaupungin keskustassa. Viimeinen vapaa. Siltamaksu 5 euroa
Ajoaika 4,2 h, yhteensä 14,0 h
 

Tiistai 30.6.2009 ( Irma 60v päivä )

Jälleen aurinkoinen aamu ja aamupalalla poikkeuksellisesti keltaista leskeä ja omenatorttua mansikoiden kera. Loistavat suihkut kanavan toisella puolella. Marjon kanssa kauppareissu paikalliseen Lidl'n myymälään. Löytyi myös 60 ruusua päivänsankarille. Rantakaupasta ostettiin myös uusi tuoli kipparille. Hankittiin myös lämpömittari ja ruukku ruusuille.
Lemmeristä ajoimme sulun kautta ( n. 50 cm) Ijsselmeerille ja kulman takaa takaisin kanaville. Paluumatka kesti hieman, kun kauppalaivoilla oli etuajo-oikeus. Kanavapäällikkö kertoi myös meille, että kauppalaivat ensin, sitten huviveneet ja määräsi meidän kilometrin takaisin odottamaan vuoroamme. Sulkuun päästiin tunnin odotuksen jälkeen muutaman muun huviveneen kanssa.
Matka jatkui jälleen kanvia pitkin. Eka kerran jouduttiin odottamaan lounastaukoa lähes tunnin, siinä sujui kahvitaukokin.
Sillan jälkeen matka sujuikin sitten rattoisasti muutaman sisäjärven kautta. Nopeus maksimissaan 13 km/h. Päämääränä oli Workumin kaupunki Ijssermeerin länsirannalla. Viehättävä rannikkokaupunki, jossa kävely/ostoskatu ja torilla muutama hyvä ravintola. Nautimme juhlan kunniaksi hyvän illallisen: alkupalana etanoita valkosipulissa, pääruokana perinteinen wienersnitzel ja jälkiruokana French Coffee / jäätelöt kahdella lusikalla. Sitten paluu veneelle kahdeksan jälkeen ja kahvit XO:lla höystettynä. Tuntuu siltä, että nukkumatti kutsuu eläkeläisiä viimeistään kymmeneltä.
Yritetään saada vielä uusia kuvia nettiin, jos langaton vielä toimii.
Lokikirjamerkinnät:
07.30 Synttäriaamiainen Lemmerissä
10.15 L Lemmer T 6940,5
10.25 Sulkujen kautta sisämerelle
11.00 Lemmerin pohjoispuolen väylälle jonoon. Kanavapäällikkö antoi huomautuksen väärästä venttipaikasta
11.55 Lopulta sisään sulkuun
12.15 Sulku auki ja matka jatkui
12.35 Rengersburg T 6942,8 Sulku lounastauolla, nmeillä kahvit
13.30 Avattava silta, maksu 2 euroa
15.50 TWorkum T 6945,7, Rantautuminen. Laiturimaksu 9,50 euroa. Siltamaksut 0,70 centtiä.
Ajoaika 5,2 h, yhteensä 19,2 h

Keskiviikko 1.7.2009

Jälleen kaunis aamu. hetken aikaa kevyttä yläpilveä, mutta sitten taas kirkastui ja lämpeni.
Workumista ajoimme ulos sulun kautta kymmenen jälkeen ja otimme suunnan kohti "avomerta", eli Ijsselmeren sisäjärveä.
Merelle pääsimme 11 aikaan. Keli hieno, tuulta 2-3 m/s, pieniä vaahtopäitä, aurinkoista, lämpöä 27 astetta. Ajoimme pohjoiseen Mokkumin kaupunkiin ja merimatka kesti noin tunnin. Etuooikealla näkyi myös tosipitkä patotie järven ja meren välillä.
Mokkumin sisäänajo hieman viivästyi (tunnilla), kun sukellusryhmä korjasi vuotavaa sulkuporttia. Sulusta pääsimme läpi vasta puoli kahden aikaan, mutta ilmaiseksi kun jouduimme odottamaan niin kauan. Normaalisti olisi maksanut 4 euroa, nyt selvisimme valokuvalla.
Päätimme jäädä kylän raitille yöksi. Lounas tarjoiltiin tällä kertaa veneessä, uusia perunoita, sillifileitä ja porsaankyljyksiä sopivien juomien kera. Tottakai tutustuimme myös kylän kävelykatuun. Huoltorakennus oli juuri rakennettu, erittäin siisti ja ensimmäisen kerran löytyi myös pyykkikone, jota myös testattiin. Yömaksu pesukoneella 15 euroa.
Lokikirjamerkinnät:
10.25 L Workum T 6945,7
10.35 Sulkuportit
10.50 - 10.55 Iska ruorissa, kippari sisällä
11.00 Ajo Ijsselmerelle
12.10 Mokkumin sulku. remontti, kahvitauko
13.20 T Mokkum T 6948,1 Yöpyminen
Ajoaika 2,4 h, yhteensä 21,6 h

Torstai 2.7.2009
Jälleen aurinkoinen kaunis aamu. Tappiona kirjattiin Pekan pyyhe, joka oli ilmeisesti huuhtoutunut kaiteelta kanavaan. Siellä oli ollut myös irman pyyhe, jonka joku oli kylläkin nostanut rannalle. Onneksi lähikaupasta saatiin uusi entistä hienompi. Suihkussa taas käytiin (matkaa noin ½kilometriä). Jälleen maittava Elovena-aamiainen kaikkine lisukkeineen.
Ja matka jatkuu kohti kotia. Matkalla poikkesimme Bolswardin pieneen kaupunkiin, jossa kaupunkikierros torilla, joka oli sijoittunut pienen sisäkanavan molemmin puolin. ostoskassiin kertyi tuoretta suolasilliä sipulilla, makkaroita, ja pari paitaa.
Matka jatkui Ijlistin pikkukylään, jonka jälkeen uintitauko lämpimässä vedessä ja kuumassa auringossa (>30 astetta).
Pikkuhiljaa saavuttiin taas Sneekin kaupunkiin, jossa rantautuminen samaan laituriin kuin lähtiessä, kello oli hieman yli 4. Aurinkoa oli saatu ilmeisesti hieman jopa liikaa, koska mm. kipparilla oli veto pois.
Matkan aikana oli alitettu noin 70 siltaa, joista suurin osa avattiin meille ja joissa kerättiin siltamaksua 0,70 - 6 euroa.
Iltapalalle Sneekin keskustaan, löytyi pöytä varjosta ja vieläpä hyvää ruokaa. Hieno päätös viikon veneajelulle.
Lokikirjamerkinnät:
10.00 L Mokkum T 6948,1 avattavia siltoja 7 kappaletta, maksu 1,50 tai 0
11.25 T Bolsward T 6949,5 Torikierros ja välipala
13.30 L Bolsward Avattavia siltoja taas 7 kappaletta
14.45 T Ijlst T 6951,0 Uimaan kylän jälkeen
15.40 L Ijlst vielä 3 siltaa, kaupunkiin maksoi 2 euroa
16.10 T Sneek T 6951,6
Ajoaika 3,5 h, yhteensä 25,1 tuntia ja 70 avattavaa siltaa, siltamaksut noin 60-70 euroa yhteensä.

Perjantai 3.7.2009
Aamulla aikainen (?) herätys seitsemän aikaan, suihku ja aamupalana mitä jääkaapista vielä löytyi - oli todella riittävä. Vene ajettiin vuokraamon rantaan. Tavarat pakattiin ja autoon. Tytöt vielä siivosivat veneen. Vuokraamo tankkasi 89 litraa, joka oli viikon kulutus. Homma oli ohi yhdeksän maissa ja pääsimme kotimatkalle.

Lokikirjamerkinnät: (Ne viimeiset)
08.00 L Sneek T 6951,6 ajoimme suoraan vuokraamon laituriin
08.40 T Centerpoint T 6952,0
Ajoaika 0,4 h yhteensä 25,5 h. Polttoainetta 89 l, hinta 1,11 euroa/l

Passatin keula kohti Saksaa. Ajoimme hieman etelämpää reittiä kuin mennessä. Välietappina mm. Hannover. Kävimme parissa autoliikkeessä tutustumassa valikoimaan ja totesimme, että hakemamme hintaluokan autoja ei löydy merkkiliikkeistä vaan ns. jobbareilta, jotka ovat erikoistuneet edullisempaan kalustoon. TS. auton osto jäi jo ajan puutteen takiakin tulevaisuuteen. Päivän määränpäänä oli Berlinin alue, jonka pohjoispuolelta löytyikin mukana Krog, josta saimme Schnizelit ja palan painiketta. Hotellihintakin oli kohtuullinen, 76 euroa/huone aamiaisella.

Lauantai 4.7.2009
Aamulla kahdeksalta aamiaiselle ja tienpäälle. Saksassa oli vielä noin 100 km moottoritietä ja siirtyminen Puolaan. Rajalla ei meitä edes pysäytetty, ja matka jatkui kohti Gdanskia. Päätimme ajella välillä pienempiä "vihreitä" teitäkin. Alkuvaiheessa juutuimme kuitenkin ruuhkaan, jossa kului toista tuntia kävelyvauhdilla, syynä ilmeisesti vain yhden taajaman risteys.
Puolalaisten ajokulttuuri on hirvittävä. Nopeusrajoituksista ei kukaan välitä, puhumattakaan ohituskielloista. Kaistaa vaihdetaan tarpeen mukaan toisen eteen.
Gdanskin pohjoispuolella on tosi hieno uimaranta, jossa oli koko Puola viettämässä viikonloppua hienossa kesäsäässä (>+30 astetta). Suositeltava lomanviettopaikka.
Hotelli Scantic löytyi yllättävän helposti ihan aseman vierestä. Suihkun jälkeen vielä tutustumaan vanhaan kaupunkiin, josta löytyi hyvä ruokapaikka.. Myöhemmin illalla pääsi vielä sadekuurokin yllättämään. Onkohan kesä ohi?